Erään Saaran tutkimuksia

Siirryin. LiveJournalin on suunnitellut joku kyvytön häviäjä, kuten Olli asian ilmaisi.

Liian metafyysisiin sfääreihin seikkaileva semantiikan tentti, noin puoli litraa kahvia ja kahden tunnin pakertaminen lauseenjäsennystehtävän parissa ovat suorastaan räjähtävä yhdistelmä. Saatan todella räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Minun pitäisi vielä suoriutua kielentutkimuksen luennolle ja sen jälkeen jäsentää lisää lauseita. Torstaina aion vapautua kaikesta. Se tarkoittaa sitä, etten välttämättä nuku pariin yöhön, jos aion saada kaikki kouluhommat valmiiksi. Tulkaa tekin ihmeessä silloin Älymystön levynjulkaisukeikalle.

Näin viime yönä unta, jossa joku poika soitti aamiaispöydässä Nat King Colen Midnight Flyer -kappaletta kuusikielisellä juustosämpylällä.

Meinasin kirjoittaa useissa blogeissa käsitellystä aiheesta, eli siitä, onko jokainen hyvä jossain. Toisaalta se olisi juuri nolosti siis NIIN kaks päivää sitten, ettei se olisi edes retroa. (Kasari on jo retroa toisin kuin ysäri ei ole.) Lisäksi aivoni kimpoilevat ja minun on vaikea istua aloillani. (Kirjoittaminen on hyvin vaikeaa, kun heiluttelee raajojaan ilmassa jatkuvasti ja yrittää osua näppäimiin keskivartalollaan.) Totean siis vain, että tietysti on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole hyviä yhtään missään. (Toisaalta lasketaanko se, että joku on hyvä nuolemaan postimerkkejä? Tai käyttämään varpailla kaukosäädintä?) Itse kutsun heitä yleiskelvottomiksi. (Nää sulut on vaan niiiiiin kivoja!) Yleiskelvottomuus on siitä kummallinen tila, että se toisinaan aiheuttaa suunnattomia epäuskon tunteita. (Hurjistunut Chuck Norris<-tässä pitäisi olla linkki repii paljain käsin kappaleiksi Helsingin yliopiston päärakennuksen!) Olen varma, että joidenkin ihmisten olisi pitänyt hajota tomuksi jo heti synnytyssalissa, koska niin yleiskelvottomien ihmisten olemassaolo on... vaan... niin... vaikeaa ymmärtää. (En ole vielä päättänyt, onko tosimiespappi <-tässä pitäisi olla linkki sittenkin kovempi jätkä kuin Chuck Norris <-tässä pitäisi olla linkki)

(Nyt meni hermot tähän LiveJournaliin. Saatanan typerät kyrvät ja kyvyttömät idiootit, en voi laittaa linkkejä sulkumerkkien sisälle. Tai oikeastaan linkkejä edes sulkumerkkien läheisyyteen. Tämä kaikki on täysin vailla logiikkaa. Minä en... vain... ymmärrä!)

Paska maanantai.

Ensimmäinen työpäiväni oli perjantaina. Rakentelin Itäkeskuksen Citymarketissa Zoob-palikoista hirmuliskoja ja avaruusraketteja. Selitin samalla kiinnostuneille Zoob-palikoiden ylivertaisuudesta ja sain muutaman tuotteen myytyä. Lapset ovat hankalan ikäisiä; oli vaikea sanoa olivatko 10-13-vuotiaan näköiset pojat kiinnostuneita rakennuspalikoista vai tisseistäni. Joku maansaasta osti typeryyttään vahingossa Zoob-lautapelin näytekappaleeni, kun katsoin muualle. Toivottavasti ostaja havaitsee mokansa jossain vaiheessa. Lautapelikotelossa ei nimittäin ole lautaa eikä juuri peliäkään.

Ajattelin tänään tehdä elämästäni jännittävämpää syömällä leipää roikkuen kolmannen kerroksen tuuletusparvekkeelta pää alaspäin tai juoksemalla useita kertoja päin seinää kauppamatkalla. Kaikki leivät hajosivat kuitenkin tuhansiksi pieniksi Keke Rosbergeiksi yrittäessäni ottaa niitä paketista ja kauppamatkallakin väsyin kesken kaiken kun jouduin taistelemaan joka puolelta hyökkääviä villiahmoja vastaan. Tuc-suolakeksimainoksessa on kaikkea tosi extremeä, kuten rullalautaileva tyyppi, joka haukkaa suolakeksiä keikkuessaan half-pipessa (tai mikä sellainen nyt onkaan, en ole mikään skeittari). Tämän mainoksen on oltava pitkällisen markkinatutkimuksen tulos.

Onko teillä tapana nauttia Tuc-suolakeksejä
a) sohvalla istuessanne
b) rullalautaillessa
c) ruokapöydässä
d) raapiessanne vasemman jalan isovarvastanne japanilaisella kokkiveitsellä kookospalmussa istuen?

Tunnen itseni niin vanhaksi, kun en tee kaikenlaista kreisiä ja sairaan coolia päivittäin. Extreme Duudsonit ja Jackass-sarjan öö... duudsonit varmasti juoksevat kaupassa käydessään useita kertoja päin seinää. Ja mikä olisikaan hauskempaa!

Aionkin huomenna aloittaa päiväni vauhdikkaasti laskeutumalla parvisängystäni pää edellä kaakelilattialle. Tämän jälkeen aion nauttia aamukahvini alasti lumihangessa ja tumpata aamutupakkani kyynärtaipeeseeni. Yliopistolla voin sitten ajaa hissillä ylimpään kerrokseen vain kieriäkseni portaat alas huutaen samalla: "Wow ihan kreisiä jätkät hei jätkät WOOOO-OOO-OOOO eiks oo kreisii!". Luennolla aion hakata jatkuvasti päätäni pöytään ja työntää terotinroskaa sisään silmäkuoppiini. "Huh jätkät hei tsiigatkaa HUH HAHAHA eiks oo ihan KREISIÄ hei! Ai vittu niinku HAHAHA huhuh!"

Seuraavaksi voinkin päästää vapaaksi malesialaisen lemmikkiahmani, joka järsii vieressä istuvalta (toivottavasti aikuis-) opiskelijalta korvat irti, koska se on kivaa kun sattuu! Se on ihan järjettömän hauskaa kun tulee verta ja mustelmia! Hei jätkät HUHHUH ihan kreisiä siis ihan sairaan sikasiistiä! Tämän jälkeen päästän valloilleen taskussani piileksivän Chuck Norrisin ja maailma pelastuu. Tai sitten kaikki kuolevat - en ole vielä päättänyt.

Minun katostani tippuu vettä. Eihän tällaista tapahdu kuin sarjakuvissa? Soitin huoltoyhtiöön, sieltä pitäisi tulla joku. Yläkertalainen valitti, ettei hänen suihkunsa toimi, kun kävin kysymässä.

Huoltomiehet saapuivat juuri. Katsoivat mistä vettä tulee. Ilmoitin, että kävin yläkerrassa ja sieltä valitettiin, ettei suihku toimi. Huoltomies totesi "VOIVOIVOI" ja lampsi suorinta tietä yläkertaan. Sanoi tulevansa pian takaisin. Onneksi minulla on pekonia, se auttaa kaikkeen.

Tilanne ei ollutkaan vakava! Ja kaikki on yläkertalaisen syytä. Pidän siis edelleen veden tippumista katosta lähinnä huvittavana. Paska talo. Eikä tämä asunto oikeasti edes näytä sellaiselta, että katosta alkaisi vaan yhtäkkiä tippua vettä. Ei minulla ole torakoitakaan täällä, venäläisiä viemärihyttysiä vain.

Edit: En muuten ole hullu. Ja sanotaan nyt sitten vielä, että ulkona on lunta, kun kaikki muutkin katsovat jotenkin hyvin tarpeelliseksi kirjoittaa siitä. Lumi on märkää.

Sain töitä. Askartelen ja tuote-esittelen. Olen onnellinen, sillä Windowsin Paintilla piirtäminen on hyvin rentouttavaa. Aion tehdä tänään pizzaa, johon laitan pekonia. Kirjoitan hyvin varovaisesti, sillä luulen, että joku on vaihtanut elämäni Daniil Harmsin sattumiin. Saatan myös tietämättäni nukkua edelleen. Voi olla että näössäni on vikaa tai minulla on akuutti lukihäiriö.

Valtaosassa tänään lukemistani teksteistä ei ole mitään järkeä. Lueskelin tuossa mm. muutamia blogeja, enkä oikein ymmärtänyt mitään. Varmasti luulet että tässäkin lukee jotain ihan normaalia, kun oikeasti kirjoitan parhaillaan haikua pieniä Keke Rosbergeitä oksentavasta muovisesta apinasta. Olen lukenut monia lauseita useampaan kertaan hyvin tarkasti ja silti kaikesta tuntuu puuttuvan jotain hyvin oleellista. Niin kuin esimerkiksi verbejä. Tämä on paras mahdollinen fyysinen ja henkinen tila tenttiin lukemiseen, jonka aion aloittaa ihan just. Tuntuu siltä kuin silmäni olisivat kierossa jatkuvasti, vaikka en näe mitään kahtena. Tämä tilanne kummastuttaa minua. Edes aamiaiseksi nautittu pekonivoileipä ei auttanut.

Seuraa haiku pieniä Keke Rosbergeitä oksentavasta muoviapinasta:

Muoviapina
Oksentaa autoilijan
Keket tanssivat

Ja niin, minulla on krapula.

Antiikin kirjallisuuden luennosta inspiroituneena päätin tehdä vähän taidetta. Aiheena oli runous. Hipponaks kirjoitti Jambirunoutta. Jambirunouden idea on haukkua ja ivata ihmisiä. Miten mahtavaa!

Hipponakshan on selkeästi ääniefekti:


Antiikin Kreikan jambirunouden seurauksena niiden kohteet olivat kertomusten mukaan toisinaan hirttäytyneet! Toiveikkaana kirjoitin oman jambin. Hipponaksin jambirunot kuulemma ontuivat joskus. Minä en ymmärrä runomitoista tuon taivaallista joten minunkin jambini hieman ontuu:

Typerä aikuisopiskelija
toivottavasti tukehtuu viiksiinsä
mokoma kakkapylly
on ihan tyhmä
haluaisin lyödä pesäpallomailalla

Olen vihdoin löytänyt itseilmaisun muodon, joka on kuin tehty minulle!

Ja ontuva Jambihan näyttää suunnilleen tältä:



Tänään aikuisopiskelija totesi, että muinaisessa Kreikassa vallitsi moraalinen rappio, sillä naiset kirjoittivat rakkausrunoja naisista ja miehet miehistä. Hyi olkoon, jotain hinttejä ja lesbolaisia!

Tänään raahauduin vastahakoisesti Suomi kieliyhteisönä -kurssin luennolle, missä tylsät naiset kertovat tylsistä murrepiirteistä tylsästi. En tunne oppineeni mitään. En myöskään keksi mitään vähemmän kiinnostavaa kuin yleisgeminaation ja svaavokaalin esiintyminen savolaismurteissa. Luennot vietämme alleviivaillen ko. murrepiirteitä meille jaetuista litteroinneista ja sitten katselemme hassusti puhuvia ihmisiä videolta, mikä tuntuu kerta toisensa jälkeen huvittavan kanssaopiskelijoitani suuresti. Murteissa ei ole mitään hauskaa, näin sanon.

Loputtoman tragikoomiselta tuntuu opettajan suhtautuminen aiheeseen. Hän on mahdottoman innoissaan ja kiinnostunut asioista, joita en henkilökohtaisesti millään onnistu pitämään missään määrin tai missään yhteydessä mielenkiintoisina. Mieleni teki huutaa tuskasta, kun opettaja innostui suunnattomasti dentaalikonsonanttien liudennuksesta ja alkoi kertoa muistaakseni jotenkin aiheeseen liittyvää tarinaa siitä, miten hän oli tehnyt jollekin tätinsä vaimon miehen kaiman haimalle syntymäpäivälahjaksi historiikin tämän kotipaikkakunnasta. Historiikissä tietysti käsiteltiin paikallista aluepuhekieltä. Voi luoja! Sanokaa ettei minusta koskaa tule samanlaista kieli-intoilijaa.

Lisäksi opettaja viljelee jatkuvasti erittäin huonoa murrehuumoria, eikä koskaan unohda hauskana kevennyksenä mainita jotain "hitaista hämäläisistä" ja naurahdella tyytyväisesti. Minusta se ei ollut hauskaa edes ensimmäisellä kerralla, saati sitten kolmannellakymmenennellä. Noh.

Olen pitkään yrittänyt löytää jotain, joka yhdistäisi savolaismurteissa esiintyvän yleisgeminaation ja muut vastaavat johonkin oikeasti mielenkiintoiseen, mutta kun kurssilla käsitellään jotain teoriassa mielenkiintoista kuten sosiolingvistiikkaa, onnistutaan sekin tekemään pohjattoman tylsästi. Alan hiljalleen hyväksyä sen, ettei tämä kurssi kiinnosta yhtään, mutta se on silti käytävä.

Jos olisin... Chuck Norris olisin vetänyt opettajan kieli-identiteettiä ns. vitusti pataan, kun hän mainitsi arviolta kymmenennen kerran svaavokaalin hyvänä esimerkkinä murrepiirteistä. Miten se voi olla aina hyvä esimerkki, jos se tulee esille joka hemmetin murteesta puhuttaessa! Svaavokaali vihaa minua! Elämäni vihaa minua! En päässyt edes pizzalle luennon jälkeen, kun A oli nukkunut pommiin taas.

Yksi elämän suurista epäkohdista on se, ettei krapulaan kuulu maallisen olemukseni automaattinen siirtyminen omaan kotiin. Kun krapulassa täytyy lähteä kotimatkalle, on Helsinki aina täynnä punaposkisia hölkkääjiä, pirtsakoita lapsiperheitä, yli-innokkaita sauvakävelijöitä ja kaikkea muuta maansaastaa. Lisäksi aurinko paistaa täydellä teholla ensimmäistä kertaa vuosiin ihan vain vittuillakseen.

Koska olen melkein yhtä kova jätkä kuin Chuck Norris, minulla ei oikeastaan ole juurikaan krapulaista oloa, mutta sen voi julkisilla paikoilla kyllä korvata helposti haisemalla pahalta ja näyttämällä kamalalta. Olen ihan varma, etten kuvitellut sitä, miten ympärilläni sauvakävelijät lakosivat katuun, turkismummot suihkivat chanel vitosta ympäriinsä, lapset itkivät ja rakennukset syttyivät ilmiliekkeihin.

Suihkun jälkeen maailma näyttää paremmalta paikalta, linnut (Prince) alkavat laulaa ja taidan syödä jotain hyvää. (Harva asia tosin on parempaa kuin neljän juuston pizza, jota söin eilen Sopranos-nimisessä pizzeriassa, mutta voinhan yrittää.) Tomaattinen pekonipasta taitaa olla päivän voittaja.

Kuka voisi väittää, että kansalaisjournalismi on huono juttu! Mielestäni parasta ja kauneinta kansalaisjournalismia edustavat ainakin 100-lehdessä julkaistavat lukijoiden tekstiviestit. Ah, miten paljon viisautta voikaan mahtua 160:een merkkiin.

Luen 100- ja Metro-lehtiä hyvin harvoin, koska ne ovat niin paskoja. Tänä aamuna ja eilisiltana ratikalla matkustaessani päätin kuitenkin tutustua maailman tapahtumiin, koska raitiovaunut ovat hitaita. Oletteko te lukeneet näitä tekstiviestejä? Tämä on aivan käsittämätöntä! Viimeksi kun tutustuin ko. tekstiviestehin, käynnissä oli mitä ilmeisimmin suuri 160 merkin jaksoissa käytävä uskonnollinen väittely. Aiemmin aiheena oli koirankakka. Sehän nyt on sinänsä ihan sama.

Viimeisimmissä tekstiviesteissä en ole havainnut mitään kantavaa teemaa, mutta joukosta löytyi muutamia helmiä. Esimerkiksi nimimerkki "Riisto" haluaa valistaa kansaa näin: "Synnin palkka on kuolema. Elämä on syntiä, siihen kuolee. Älä syyllisty siihen!" Tämän viestin voisi sentään kuvitella olevan kieli poskessa lähetetty, mutta valitettavasti suurin osa tekstiviestiosaston tarjonnasta on mitä ilmeisimmin hyvin totista kannanottoa yhteiskunnan suuriin epäkohtiin, kuten siihen, että joku mies M-junassa Pasilasta 17:49 on haissut pahalta ja voisi käydä suihkussa mielellään.

Myös toisten ihmisten tuijottaminen bussissa tuntuu mietityttävän kansaa. Lisäksi kasvissyöjät pitäisi siirtää kivikauteen "Khaozin" mielestä. Seuraavan päivän numerossa "Vegeman" onneksi muistaa ilmoittaa hänelle, että kivikausi meni jo. Nimimerkkiä "Hirviö?" ahdistaa naispuolisena henkilönä hänen yli 180 cm:n pituutensa. "Nähdään" taas on pöyristynyt siitä, että bussikuskit tervehtivät ihan kaikkia muita paitsi nimenomaan silmälasipäisiä naisia. Nimimerkki "Tunnollinen" puolestaan harmittelee vuonna 1970 saamaansa jälki-istuntoa myöhästyttyään tällöin koulusta. Ihan oikeasti!

Toki jotkut ottavat kantaa myös oikeasti tärkeisiin asioihin. "Omat aivot" on huolissaan ihmisoikeuksista: "Ihmiskauppa-käsite on pelkkä sadistien keksimä tekosyy törkeille ihmisoikeusloukkauksille". "Pirkko" puolestaan on huolissaan siitä, että "Kristityt vanhasta Euroopasta kähmivät islamimaiden rikkauksia asein". Itse tykkään kähmiä miesten takapuolia, kun taas rahan hipelöinti tuottaa minulle vähemmän mielihyvää. Sain juuri mielikuvan silinterihattuisesta viiksekkäästä eurooppalaismiehestä sörkkimässä suunnattoman nautinnon vallassa kiväärillä kultakolikkokasaa. Noniin.

En haluaisi kuvitella olevani yhtään sen fiksumpi kuin moni muu, enkä yleensä kuvittelekaan, mutta nämä tekstiviestit järkyttävät maailmankatsomukseni perustaa. Miten noin tyhmät ihmiset selviävät edes hengissä? Elämässä joutuu kuitenkin kohtaamaan monia älyllisiä haasteita kuten kengännauhojen solmimista ja oven avaamista. Koirankakkaa, koirankakkaa!